LeKi työllistää nuoria - tällaista on urheiluseurassa työskentely
11.7.2018 11:14 Uutiset / Seuran pääsivusto

Työelämään kiinni urheiluseurassa

Työelämään kiinni urheiluseurassa

Nuorten vaikea työllistyminen on ollut viime aikoina kiivas yhteiskunnallisen ja poliittisen keskustelun aihe. Lempäälän Kisa kantaa kortensa kekoon, sillä Kisassa työskentele vuosittain useita nuoria erilaisissa liikunnanohjaustöissä ja muissa tehtävissä. Kisa-Posti kävi kysymässä LeKissä lasten salibandya ohjaavalta Amanda Heinolta ja työssäoppiaan toimistolla suorittaneelta Lassi Hovilta, millaisen lähtölaukauksen LeKissä työskentely on heille antanut työelämään.

Amanda käy lukion ensimmäistä vuotta, ja on syksystä ohjannut pienimpien lasten salibandyryhmiä. Lassi puolestaan käy ammattikoulun viimeistä vuotta, ja kuluneen kevään työskentely LeKillä oli hänen työnäytteensä merkonomin tutkintoa varten.

- Sain opettajaltani vinkin, että LeKissä on ennenkin ollut työssäoppijoita ja se on hyvä paikka. Niinpä soitin toimistopäällikkö Jenni Tammiselle, sain kutsun haastatteluun ja sen jälkeen löimme kättä päälle, lempääläinen Hovi kertoo päätymisestään töihin Kisalle.

Amanda puolestaan kyseli erilaisista ohjaustöistä, ja hänelle tarjottiin salibandyä, jossa oli juuri syksyllä aloittanut useampi uusi ryhmä.

- Minua kiinnosti kokeilla uutta lajia, vaikka olen enemmänkin yleisurheilija ja joukkuevoimistelija, myöskin lempääläinen Heino selittää.


Oma aktiivisuus tärkeää

Kaksikko ei ole kokenut omalla kohdallaan työllistymistä liian haastavaksi. Kumpikin toteaa, että kun on aktiivinen ja kysyy tarpeeksi useasta paikasta, jostain yleensä tärppää.

- Kun on valmis tekemään ahkerasti töitä ja osoittaa sen, niin se on vahva valttikortti. Olen ollut kesätöissä siivoojana ja kaupan kassalla, Hovi taustoittaa.

- Olen saanut töitä myös kesätöiden ulkopuolelta, kun vain olen aktiivisesti kysellyt. Olen ollut myymässä kukkia ja marjoja sekä valmentanut eri urheilulajeja, Heino muistelee.

No millaista se työ urheiluseurassa sitten on nuoren näkökulmasta?

- Etenkin alussa oli haastavaa, kun kaikki oli uutta. Olen vetänyt sunnuntaisin kahta lasten salibandyryhmää, joten itse ohjaustyö ei ole kovin erilaista, Heino sanoo ja jatkaa.

- Mutta salibandysta olen oppinut hurjasti uutta, ja nähnyt kuinka paljon muuta se vaatii, että treenit saa pyörimään. Ei voi vain tulla paikalle ja vihellellä harkat läpi, vaan pitää valmistautua ja suunnitella.

Lassin työ on ollut erilaista, pääasiassa Kisan toimistolla arkisten askareiden parissa.

- Olen enemmän kulisseissa, ja näkökenttä on laajentunut aika paljon, mitä kaikkea työskentely tällaisella alalla pitää sisällään. Kaikkien kanssa on tullut hyvin toimeen ja töihin on aina ollut mukava tulla.

Amanda komppaa Lassia mukavasta ilmapiiristä: vanhemmat ovat olleet auttavaisia ja ihmissuhdetaitoja on oppinut paljon erilaisten kohtaamisten kautta.

Oppia jatkoon

Nuorille kaikenlainen työ antaa paljon oppia tulevaisuuteen. Lassi Hovi on tyytyväinen, koska työssäoppijakso vastaa sitä mitä on opiskellut, joten hyöty on suurta.

- Olen ajatellut hakeutua vielä ammattikorkeakouluun, ehkä talouspuolelle. Se on auttanut, että ei ollut ennakkoluuloja työtä kohtaan.

Heino on samaa mieltä, että LeKillä työskentely antaa hyvää tukea jatkoa varten, ja että kaikki kokemus on positiivista. Jatko-opinnoista hän ei vielä osaa sanoa, mutta lasten kanssa työskentely ja liikunta-ala kiinnostavat.

- Suosittelen urheiluseuratöitä nuorille, jos vain itse on urheilusta kiinnostunut. Itse olen tykännyt!


LeKi etsii uusia liikunnanohjaajia syksyksi. Lähde mukaan ja ota yhteyttä

Teksti: Antti Raunio
Kuvat: Antti Raunio

Artikkeli julkaistu alun perin Kisa-Postissa 2/18


   
Lisää uutisia
Lempäälän Kisa ry
«  Syyskuu   »
Kategoriat