Kisalaisten sukset lipsuneet ja luistaneet
HiihtoJulkaistu: 25.01.2019 00.00

Kisalaisten sukset lipsuneet ja luistaneet

Suomen cup - hiihdoista on kisalaisilla viime talveltakin useita loistosijoituksia. Nyt on hieman lipsuttu menestysladulta. Vantaan cup -viestin 16. tammikuuta joutuivat LeKi: n naiset ja miehet jättämään väliin. Syinä oli kaksi sairastumista ja erään läheisen kuolema.

Leena Nurmi ankkurina joutui sivuun kurkkunsa takia. Näin ollen Sanni Alatalo aloittajana hyvin tiesi, ettei joukkue hiihdä maaliin asti. Hiihti kuitenkin osuutensa kahdeksanneksi nopeiten. Kakkososuuden Oona Kettunen ei välittänyt jatkaa viestiä harjoituksenaan, koska oli edellisiltana kisannut cupin henkilökohtaisella matkalla.

Hollolassa ja Tampereen Kaupissa onnistuttiin 19.-20.1. paremmin. Hollolan kansallisissa sääksjärveläinen Arto Hakala otti voiton 45 -sarjan vapaalla kympillä. Hän olisi ollut ajallaan Matti Heikkisen voittamassa yleisessä sarjassa 12. eli tulosten puolivälissä.

Hollolassa järjestettiin myös Hopeasompafinaalien esikisat, nekin vapaalla hiihtotavalla. 14 -vuotiaissa LeKin tyttärien Ella Noora Haapalehdon ja Oona Kaikkosen sukset luistivat hienosti: ”Ellis” 3. ja Oona 10. Osallistujia oli 36. Oliver Kaikkonen oli 9. sarjassa M12. Viveca Kuivalahti hiihti 15 -vuotiaitten vitosen sijalle 24 ja Atte Urvanta 16 -vuotiaiden 8 kilometrillä hyvin 14:ksi. Osallistujia oli kautta linjan paljon.

Kaupissa rymisteltiin sunnuntaina Jaguar -sprintit. Edellisen päivän Hollolan ”kasi” ei hiljentänyt 16 -sarjalaisen Aten vauhtia. Kisalainen sijoittui finaalin ja seurakaveri Juho Keskinen viidenneksi. Samuli Jalonen karsinnan 11. Ella Noora jatkoi Kaupissa Hollolan malliin sijoittuen kakkoseksi.Finaaliin ylsivät myös M12 Aapeli Karislahti (6.), N12 Iina Niemelä (6.), M10 Joonas Kolehmainen (1.) ja Joona Kivistö (6.) sekä N10 Aada Ylilehto (3.)

Yleisessä ja M20:n yhdistetyssä kilpailussa vanhempi jaguaari Esa Seppä eteni välierään, mutta jäi suksen mitan loppukilpailusta. 26.-27.1. Hakala ja Seppä kisaavat veteraanien SM -hiihdoissa Oulussa eivätkä siten pääse sunnuntaina oman seuran kansallisiin Ideasport -kisoihin Hakkarissa. Oona Kettunen ja Sanni Alatalo nähdään Hakkarissa. Hakkarin kilpailut on samalla junioreitten Krista Cup.

-AK