Sanni yllätti itsensäkin: Suomen mestaruus ja hopeaa!
HiihtoJulkaistu: 26.02.2019 00.00

Sanni yllätti itsensäkin: Suomen mestaruus ja hopeaa!

Sanni Alatalo yllätti itsensä ja muut hiihtämällä Suomen mestariksi ja hopealle Kuopiossa 23-24.2. Sarjana oli N23, mihin lekiläinen mahtuu vielä ensi talvenakin.

- Kunto on helmikuussa ollut niin hyvä, että elättelin hiljaisessa mielessäni pieniä toiveita himmeästä mitalista. Mutta kaksi - sekä kulta että hopea yllätti, tuumi Sanni loistavan viikonlopun jälkeen.

Aiemmilta vuosilta Sannilla on nuorissa kaksi hopeaa ja kolme pronssia. Kaksi vuotta sitten hän oli voittamassa Lempäälän Kisalle aikuisten viestikultaa.

Nyt mestaruus tuli perinteisen tyylin vitosella Puijon rankalla radalla. Taakse jäivät Suomea äsken nuorten MM -hiihdoissa edustaneet Emmi Lämsä (hopea) ja Anni Alakoski (pronssi). Lämsä käväisi jo maailman cupissakin.

Kilpailu jatkui sunnuntaina 10 kilometrin takaa-ajona. Lauantain perusteella Sannia lähtivät tavoittamaan Lämsä 12,5 sekunnin ja Alakoski 19,2 sekunnin päästä. 2,5 kilometrin kohdalla kolmikko oli yhdessä. Sannin vetämänä jatkettiin. Hänen kehittämänsä 300 metrin kiri nujersi Alakosken, mutta Lämsä puikahti viime metreillä 0,2 sekunnin voittoon.

Valtteri Niskanen (M23) ja Eetu Tolvanen (N20) epäonnistuivat. Valtterin sijoitus kahden hiihdon jälkeen oli 45., Eetun 48. Molemmat kuitenkin kartuttivat seurapisteitä.

Hakalalla mitalien väli 29 talvea

LeKi:n Arto Hakala otti pronssia veteraanien SM -hiihdoissa 24.2. Oulussa. Sarjana oli miehet 45 vuotta, matkana 15 kilometriä ja hiihtotapana vapaa.

Edellisen kerran sääksjärveläinen sijoittui Suomen Hiihtoliiton mestaruuskilpailuissa palkinnoille 29 vuotta sitten. Sen jälkeen mies on saalistanut ”kilokaupalla” mitaleita ampumahiihdossa ja Suomen Aikuisurheiluliiton kisoissa.

Hakala olisi sjoittunut mitaleille nuorempienkin veteraanien sarjoissa.


-AK


Sanni paineli Puijon takaa-ajokilpailussa ykkösnumerolla, koska voitti edellispäivänä Suomen mestaruuden.


N23 sarjan 5 kilometrin mitalistit vasemmalta Anni Alakoski, Sanni Alatalo ja Emmi Lämsä.