Hiihtokoulu sujui kiitettävästi
HiihtoJulkaistu: 29.03.2020 00.00

Hiihtokoulu sujui kiitettävästi

Tammikuussa alkanut hiihtokoulu kyettiin kehnoista oloista huolimatta viemään läpi jokseenkin lasketusti. Vain kerran jouduttiin jättämään sukset kotiin ja pari kertaa osa ajasta palloteltiin tai ilakoitiin muutoin..

Huoltajille ja oppilaille suunnatun arviointikyselyn valossa hiihtokoulu sujui kiitettävästi.

Onnistumisen mahdollisti säilölumesta marraskuun lopulla tehty latu, jota latumestari kunnan ”piikkiin” huolsi esimerkillisesti. Ja hieman hiihtokouluakin ajatellen. Samoihin aikoihin LeKi:n keltaliivisten kanssa ladulla harjoitteli hiihtojunnuja ainakin Viialan Viristä, Pirkkalan Hiihtäjistä ja Vammalan Seudun Voimasta. Latukierros oli lyhyt, mutta joustavuutta riitti hienosti. Samoihin aikoihin sujuttelivat myös LeKi Ski Teamin molemmat ryhmät.

Lähinnä koronaviruksen takia jouduimme lopettamaan hiihtokoulun pikaisesti yhtä kertaa ilmoitettua aiemmin eli 12.3. Ehdimme kuitenkin järjestää pientä pääsiäsihenkistä lopettajaistarjoilua. Todistuksia ei ehditty hakea jakoon, mutta ne lähetettiin ahkerasti mukana olleille.

Ohjaajat kiittävät kiinnostuksesta ja toivovat näkevänsä monta menijää ensi talven paremmilla lumilla!

LH / AK