Tuoreesti kauteen 2021-22
HiihtoJulkaistu: 29.08.2021 20.00

Tuoreesti kauteen 2021-22

LeKi:n hiihtojaoston hallitus on vuonna 2021 kasvanut ja nuorentunut. Hiihtokauden 2021-22 toimintaa ja taloudenpitoa suunniteli 5.8. koko hallitus eli 10 ihmistä, joista neljä aivan uutta. Todettiin, että joukosta löytyy kokemusta ja osaamista joka lähtöön, joten ainakin sen puolesta suksen luulisi luistavan.

2,5 tunnin pituinen tiivis suunnittelukokous pidettiin Kisan toimistolla koronailmeisesti.

Suunniteltiin mm. hiihtokouluja, kilpailutoimintaan osallistumisia, taloutta sekä Hiihtoliiton kalenteriin kaksikin isoa kilpailua: joulukuussa tykkilumella formulamallissti sprintit perinteisellä ja helmikuussa vapaalla avoimet kilpailut, joiden osina ovat Hämeen piirinmestaruudet ja valtakunnallinen Para cup.

Tämä kaikki edellyttää runsaasti järjestäjiä eri tehtävissä. Hiihto talvisena ulkolajina on vaikeampi järjestää kuin monen muun lajin tapahtumat valmiilla kentillä tai sisätiloissa. Kokous toivoi uusia kasvoja hienon lajin toimintaan. Pienikin apu voi olla iso esimerkiksi kilpailujen aikaan. Yhteyttä voi ottaa vaikka pekka.lampen@elisanet.fi. Nykyisin tarvitaan paljon taustatyötä ja hallintoa, jotta ylimalkaan voidaan pyörittää urheilua. Lajin säännöstö ohjailee usein tarkasti.

Myös yhteistyökumppanien haarukoiminen keskustelutti kokousta. Hienon liikunta- ja urheilulajin hiihdon tukemiseksi ja edistämiseksi kaivataan lisää uusia kasvoja ja yhteistyökumppaneita.

Tiiviissä kokouksessa vasemmalta: Laura Hongisto Pasi Urvanta, Tero Karislahti, Pekka Lampén, Elina Ylilehto Mari Varjonen, Samuli Kivistö, Mika Kolehmainen, Heidi Haapalehto ja kameran takana Antero Korhonen.