Hämeen viestikisoista LeKi:lle mitaleita
HiihtoJulkaistu: 23.01.2023 08.34

Hämeen viestikisoista LeKi:lle mitaleita

Lempäälän Kisan joukkueet nappasivat kolme voittoa Hämeenlinnassa 14.1. Hämeen viestikisoissa, joissa panoksina oli piirinmestaruudet ja Hopeasomman aluemestaruudet. Kaikki matkat ja sarjat hiihdettiin vapaalla hiihtotavalla.

Miesten joukkueessa hiihtivät voittoon konkarit Esa Seppä, Markus Välimäki ja Arto Hakala. Ankkurina hiihtäneen Hakalan aika oli koko kilpailun toiseksi paras, vain pari sekuntia ykkösestä.

Yleisessä sarjassa hiihti LeKi:ltä myös 17-18 -vuotiaiden nuorukaisten joukkue Akseli Pesu, Antti Urvanta, Otso Luodeslampi. Sijoitus oli 4. Akselin osuusaika oli sarjan kolmanneksi, Antin viidenneksi paras. Osuudet olivat 7 kilometriä: ensin kolme kahden kilometrin kieppiä ja viimeksi kilometrin kirilenkki. Ahveniston moottoriradan pohjaa noudattava paana oli hyvä, mutta kosteuden takia suksien luistossa oli isojakin eroja. Latu-uran lähellä ei ole puita joten se säilyy myrskyilläkin puhtaana ja stadion on varsin avara.

14 -vuotiaitten poikien 3x3 kilometrin viestivoiton otti Lempäälään joukkue Saku Repo, Eero Siivonen, Joonas Kolehmainen. Seitsemän joukkueen otatuksessa oli ulkopuolisena toiseksi sijoittunut Joutsan Pommi.

12 -vuotiaitten vastaavalla matkalla LeKin joukkue Eino Lattunen, Aleksi Kivistö, Luka Laurila voitti seuraavaa yli kolme minuuttia. Aleksi ja Luka olivat osuuksiensa nopeimmat, Eino kakkonen.

LeKi:n molemmat, sarjoihin alaikäiset, tyttöjoukkueet sijoittuivat 5:ksi. 14 -vuotiaissa hiihtivät Anni Siivonen, Ella Rajala ja Iida Salonen, 12 -vuotiaissa Aino Siivonen, Aino Kovero ja Minea Pihlaja. Päällekkäisyyksien ja pitkien etäisyyksien takia LeKi:ltä ei ollut naisten joukkuetta.

Yli 70 vuotta sitten aloitettuun mittavaan Hämeen Viestiin osallistuvissa joukkueissa oli eri ikäisiä ja molempia sukupuolia. 1980 -luvulta lähtien hiihdettiin samassa viestissä sekä perinteisen että vapaaan hiihtotavan osuuksia. Viimeinen sen muotoinen viesti hiihdettiin Kaupissa 2018 ja sen voitti Lempäälän Kisa. Nykyviestissä on ikäsarjat ja joukkueissa kolme hiihtäjää. Hämeenlinnan kisoissa oli sarjoja 8 -vuotiaista lähtien, mutta pistelaskussa huomioidaan vain 14 -vuotiaat ja vanhemmat. Paras seura oli nyt Hämeenlinnan Hiihtoseura.

AK


N12 sarjan startissa Aino Siivonen oikealla valmiina. Vaihtoon hän tuli ekana.


Eino Lattunen (vas.), Aleksi Kivistö ja juuri maaliin ehtinyt Luka Laurila voittivat ylivoimaisesti M12 sarjan 3x3 kilometrin kisan.


M12 sarjan mitalistijoukkueet tuulettavat.


M14 sarjan mitalistit, LeKiltä Eero, Joonas ja Saku.