Runkosarjassa jäljellä viimeinen kierros – LeKi kohtaa VaLePan kotonaan sunnuntaina
Julkaistu: 05.03.2019 00.00

Runkosarjassa jäljellä viimeinen kierros – LeKi kohtaa VaLePan kotonaan sunnuntaina

1-sarjan runkosarjaa on jäljellä enää yksi kierros. Se pelataan tulevana viikonloppuna 9.-10. maaliskuuta. Ainoastaan Maaningan Mahti on pelannut jo kaikki runkosarjapelinsä. Vielä usea sijoitus ja pudotuspeliparit ovat auki, ja jännitys säilyy runkosarjan loppuun asti.

Kisa kohtaa viimeisessä pelissään VaLePan 2-joukkueen Hakkarissa. Peli pelataan sunnuntaina kello 17 alkaen. VaLePalla ei ole sarjataulukollisesti pelissä enää panosta, se ei voi pudota eikä nousta pudotuspeleihin. LeKi puolestaan pelaa sijoista 4 ja 5. Kotietu on mahdollinen, jos Kisa voittaa ja Kyyjärven KyKy häviää oman pelinsä. Puolivälierissä Kisa kohtaa joko KyKyn tai TuTon. KyKy kohtaa päätöskierroksella Kuortaneen vieraissa. TuTo puolestaan pelaa aiemmin, jo lauantaina, AitRia vastaan kotonaan.

Runkosarjan voittaa Rantaperkiön Isku. Asia varmistui, kun toiseksi sijoittuva Hurmos hävisi KaVelle 2-3, eikä voi nousta enää ohi. Sijasta kuusi pelaavat Mahti ja KaVe. Yksikään pudotuspelipari ei ole vielä varma, ja vain sijat 1 ja 2 ovat varmistuneet.

Viimeisestä pudotuspelipaikasta pelaavat yhä NaPa ja Jymy. Sijalla kahdeksan oleva Kuortane ei sarjamääräysten mukaan ota pudotuspelipaikkaa vastaan, vaan se menee seuraavalla sijalla olevalle. NaPalla on etulyöntiasema, molemmilla on kovat vastukset päätöskierroksella: NaPalla Hurmos ja Jymyllä KaVe.

Myös sarjasta putoamisesta käydään kamppailua Aitolahden Riennon ja JyväsLentiksen välillä. AitRi tarvitsee voiton TuTosta. Runkosarjan viimeinen putoaa suoraan 2-sarjaan.

Jos joukkueet ovat runkosarjassa tasapisteissä, ratkeaa paremmuus seuraavasti:

1. Voittojen määrä
2. Eräsuhde
3. Pikkupisteiden suhde
(Lähde: Lentopalloliiton kilpailusäännöt viime kaudelle)

Runkosarjan viimeinen kierros

La 9.3. TuTo-AitRi klo 15.30
Su 10.3. KaVe-Jymy klo 16
Su 10.3. LeKi-VaLePa2 klo 17
Su 10.3. Hurmos-NaPa klo 17
Su 10.3. Isku-JyLe klo 17
Su 10.3. Kuortane-KyKy klo 17.30

Näin LeKille vastaan tulee KyKy

– Jos LeKi, TuTo ja KyKy kaikki voittavat tai häviävät, pysyvät sijat samana. Silloin KyKyllä kotietu.
– Jos LeKi ei voita VaLePaa kolmen pisteen arvoisesti, silloin KyKyllä kotietu.
– KyKy ottaa pisteenkin ja TuTo ottaa vähintään yhtä monta pistettä kuin KyKy, silloin tulee myös KyKy, jolla on kotietu.
– Jos KyKy ottaa yhden pisteen ja TuTo häviää, ovat joukkueet tasoissa ja voitoilla TuTo edellä. Sama tilanne silloin, jos TuTo voittaa viidennessä erässä ja KyKy kolmella pisteellä. KyKyllä kotietu.
– Jos LeKi voittaa kolmella pisteellä ja KyKy jää nollille, LeKi saa kotiedun KyKyä vastaan, koska tasapisteissä LeKillä olisi enemmän voittoja.

Näin LeKille vastaan tulee TuTo (TuTolla kotietu)

– Jos TuTo häviää ja KyKy ottaa vähintään kaksi pistettä enemmän kuin TuTo, nousee KyKy ohi.
– Jos TuTo saa pisteen ja KyKy kaksi, ovat pisteet tasoissa ja voitot tasoissa. Silloin lasketaan eräsuhdetta, joka nyt molemmilla +25, ja tässä tapauksessa KyKy nousisi paremman eräsuhteen avulla ohi.

Sarjataulukko 3.3.2019

sarjataulukko 3.3.19

OO LeKi-VaLePa2 10.3.19

Artikkelin pääkuva: Jari Mäki-Kuutti
Ottelumainoksen kuva: Jari Mäki-Kuutti. Mainoksen toteutus: Antti Raunio

Seuran uusimmat