Esittely
Ottelutilastot
Karhulan Veikot - LeKi
2018-2019 - Miehet - 1-sarja
Klo 17:00 Karhulan liikuntahalli, Kotka
16
Hel

Ennakkoinfo


Tiukka taistelu 1-sarjan pudotuspelien kotiedusta jatkuu Lempäälän Kisan osalta tulevana lauantaina. Silloin LeKi matkaa Kotkaan, jossa vastaan asettuu toista kautta 1-sarjassa pelaava Karhulan Veikot.

LeKi on sarjassa neljäntenä, sijalla joka oikeuttaa kotietuun puolivälierissä. TuTo on yhden pelin enemmän pelanneena neljä pistettä edellä, Kyyjärvi puolestaan pelin vähemmän pelannut ja kolme pistettä takana.

KaVe on sijalla seitsemän. Eroa LeKiin on 11 pistettä, mutta pelejä kaksi vähemmän pelattuna, joten voitolla karhulalaiset säilyttäisivät vielä saumat kotietuun. Kisa voitolla tekisi eroa KyKyyn ja muihin uhkaajiin.

Tiukassa runkosarjassa vielä mikä vain sijoilla 3-7 on mahdollista. Joukkueet pelaavat vielä paljon keskenään ja tulokset voivat mennä ristiin. Viime pelissä Kisa palasi voittojen tielle, kun JyväsLentis kaatui 3-1 vieraskentällä. KaVella on alla 0-3 tappio TuTolle ja hieno 3-2 voitto KyKystä.

Pelaajista Kisan Tuomas Siirilä on viime peleissä ollut joukkueen ykköspistemies ja libero Jyri Niemi on pokkaillut parhaan pelaajan palkintoja. KaVella isoa roolia on kantanut yleispelaaja/hakkuri Marko Määttänen. Passaripuolella kokenut Matti Palonen on loukkaantuneena, häntä paikkaavat Vantaa Ducksin farmiapu Joona Väänänen ja TuTosta KaVeen palannut Matti Suutari. Ducksilla ei ole peliä lauantaina, joten farmiapuja liigasta todennäköisesti tulee vahvistamaan joukkueen rivejä.

Hakkarissa alkukaudesta pelatun pelin Kisa voitti 3-2. Ottelu alkaa Karhulan liikuntahallissa 16.2. kello 17.

Ennakko: Kisa ja Karhulan Veikot taistossa kotiedusta


Mitä: Karhulan Veikot – Lempäälän Kisa

Missä: Karhulan liikuntahalli, Kotka

Milloin: lauantaina 16.2.2019 kello 17

Aiemmat ottelut: 8.12.2018 LeKi-KaVe 3-2

Tiukka taistelu 1-sarjan pudotuspelien kotiedusta jatkuu Lempäälän Kisan osalta tulevana lauantaina. Silloin LeKi matkaa Kotkaan, jossa vastaan asettuu toista kautta 1-sarjassa pelaava Karhulan Veikot. Sarjanelonen ja -seiska kohtaavat. Takamatkaa KaVella on LeKiin on 11 pistettä, mutta pelejä kaksi vähemmän pelattuna, joten voitolla karhulalaiset säilyttäisivät vielä saumat kotietuun. Kisa voitolla tekisi eroa KyKyyn ja muihin uhkaajiin.

Lähtökohta: Kumpikaan ei ole viime aikoina riehunut voittoputkessa. LeKillä on viidestä viime pelistä kaksi voittoa ja seitsemän pinnaa. KaVella puolestaan viiden viime pelin saldo on kolme voittoa ja kahdeksan pistettä. Kisa on sarjassa neljäs, KaVe puolestaan seitsemäs. Joulukuun keskinäisen Kisa voitti niukasti kotonaan 3-2, joten tasaista on taas luvassa. Karhulalaiset ovat koko kauden pelanneet muita vähemmän pelejä, ja ovat olleet kevään melkoisessa peliruuhkassa. Tälläkin hetkellä pelimäärä on 1-3 vähemmän kuin muilla. Kisalla on hyvät muistot Karhulasta: viime kaudella runkosarjassa 3-2 voitto ja pudotuspeleissä eteneminen välieriin KaVen kustannuksella.

Pääpointti: Yleispelaajien taisto. Molemmilla kovat hakkurit, joten yleispelaajien nosto- ja hyökkäysrooli iso, kun halutaan tehdä eroa tasavahvaan vastukseen. Kisalla kolmikko Kasper Pennanen-Tuomas Siirilä-Petteri Friberg jakanut vastuun viime peleissä, KaVella vastuu lepää Marko Määttänen-Mikael Korhola-Henri Piipari käsivarsilla. Nuoret Tomi Perkiö ja Eppu Ora yllätyskortteja.

Kokoonpanot:

LeKin kokoonpano
KaVen kokoonpano

Kisan seitsikko on viime peleissä vakiintunut ja Anssi Vesanen kantanut päävastuun hakkurina. Viime KaVe-pelissä mies oli liekeissä 30 pisteellä. Pelistä KaVea vastaan tulee kovien torjuntajoukkueiden taisto, siinä Kisan keskarit Sten Kruuda-Teemu Koivunen ovat paljon vartijoina. Petteri Friberg on tullut hyvin sisään joukkueeseen, ja tarjoaa monipuolisen vaihtoehdon laitapelaajien tontille. Jyri Niemi jatkaa kovaa kevätvirettään, samoin Kasimir Luostarinen. JyLeä vastaan alku oli vaikea, mutta LeKi paransi pelin edetessä joka osa-alueetta, etenkin syöttö toimi loppupelistä hyvin.

KaVelta on viime peleissä puuttunut Henri Härkänen ja passari Matti Palonen on loppukauden pois loukkaantumisen vuoksi. Keskitorjuja Lauri Lehtonen on päässyt pelaamaan liigaa Vantaa Ducksissa. Farmijoukkue Ducksilla ei ole lauantaina peliä, joten ainakin passari Joona Väänänen lienee KaVen apuna. Myös Juho Kaunisto, Atte Rissanen ja Kalle Kattelus ovat muutaman kerran olleet KaVen apuna tällä kaudella.

Alkukaudesta hakkurina pelannut Marko Määttänen on siirtynyt yleispelaajaksi, ja Alek Rastamo pelannut hakkurina vahvasti. Kaksikko vastaakin isoimmasta piste- ja passikuormasta peleissä. Toinen yleispelaaja Korhola on monipuolinen. KaVe on tunnettu vahvasta keskipelistä. Libero Hassib Rezai on ottanut loikan sarjan parhaiden liberoiden joukkoon tällä kaudella.

Seuraa heitä:

LeKi: Jyri Niemi. Yleispelaajat nostettiin esille jo, joten kaksintaistelu luodaan liberoiden välille. Kisan Niemi on sarjan absoluuttista tähtikastia, ja parantanut kauden mittaan. Joukkueen hengenluoja.

KaVe: Hassib Rezai. Viime kaudesta vastuu kasvanut paljon, hallinnoi yksinoikeudella KaVen liberopaitaa. Vahva puolustaja, joka tarjoaa joukkueelleen isoihin pisteisiin.

Otteluseuranta

Peliä voi seurata livenä Lentopalloliiton tulospalvelusta sekä LeKin lähettänä livestriiminä.

Kuva: Antti Raunio

KaVe löylytti LeKiä 3-0


Karhulan Veikot röykytti Lempäälän Kisaa puhtaasti 3-0 (25-12, 25-23, 25-19). LeKi pelasi kauden heikoimman pelinsä, eikä pysynyt loistavasti kotiyleisönsä esiintyneen KaVen kyydissä ollenkaan. Kave nappasi ansaitusti kaikki pisteet.

LeKi aloitti pelin seitsikolla Kasimir Luostarinen, Anssi Vesanen, Petteri Friberg, Kasper Pennanen, Sten Kruuda, Aatu Pöllänen ja Jyri Niemi. Jukka Lehti, Teemu Koivunen ja Tuomas Siirilä puuttuivat tänään LeKin perusrosterista. Nuori passari Verneri Halttula teki LeKi-debyyttinsä. Halttula on pelannut tällä kaudella 2-sarjaa farmikumppani Jyryssä.

KaVe puolestaan aloitti pelin seitsikolla Joona Väänänen, Aleksander Rastamo, Mikael Korhola, Marko Määttänen, Lauri Lehtonen, Anton Lepistö ja Hassib Rezai. Matti Suutari oli vahva syöttövaihtaja läpi pelin.

KaVe tyrmäsi Kisan jo avauserässä, jonka se voitti peräti 25-12. Toisen erän alussa LeKi repi jo 10-3 johdon, mutta Marko Määttäsen syötöt käänsivät tiukan erän KaVelle.

Kolmanteen LeKi vaihtoi Sauli Silpon yleispelaajaksi. Sale esiintyi yleispelaajana ensi kerran tällä kaudella 1-sarjassa. Sekään ei auttanut hurmiossa pelannutta KaVea vastaan, vaan kotijoukkue pääsi juhlimaan.

LeKillä oli ongelmia etenkin nostopelissä, prosentti jäi 29:ään. LeKi piti vaihtorulettia koko pelin. Kasper Pennasen parina laiturina kokeiltiin Petteri Fribergiä, Tomi Perkiötä ja Silpoa. Ongelmia oli joka osa-alueella syötöstä hyökkäykseen. Verneri Halttula pääsi päätöserässä pelaamaan pidemmän pätkän ja esiintyi hyvin.

KaVen syöttöpeli oli myrkkyä. Hyökkäyspelissä Marko Määttänen (15/+8) ja Alek Rastamo (11/+6) olivat tuhoisia. LeKiltä kukaan ei yltänyt kymmeneen pinnaan, parhaina Kasper Pennanen 7 ja Sten Kruuda 6 pisteellä.

Parhaina palkittiin LeKin Kasimir Luostarinen ja KaVen tehomies Määttänen.

– Tänään taisi jäädä psyykkiseltä puolelta kiinni. KaVe tuli alkuu tosi kovalla sykkeellä, emmekä siihen pystyneet vastaamaan, jakoi Luostarinen tunnustusta paremmalle.

LeKillä on runkosarjaa jäljellä enää kolme peliä: Isku ja VaLePa2 kotona ja NaPa vieraissa. LeKin on yhä neljäs ja KaVe seitsemäs, peli kuitenkin kiristi kisan kotiedusta äärimmilleen. LeKin seuraava peli on ensi lauantaina Iskua vastaan kotisalissa Hakkarissa.

YLEISÖ: 160

PALKINNOT:

LeKin paras pelaaja: Kasimir Luostarinen
KaVen paras pelaaja: Marko Määttänen

parhaat kave leki

TILASTOPOIMINNAT

Top3 pistemiehet
LeKi: Pennanen 7/-3, Kruuda 6/+4, Pöllänen 5/+1
KaVe: Määttänen 15/+8, Rastamo 11/+6, Korhola 8/+4

Vastaanotto
LeKi: 29%, Silpo 50%, Perkiö 43%
KaVe: 50%, Korhola 70%

Ässät/syöttövirheet
LeKi: 4-11
KaVe: 6-4

Torjunnat: 8-12

Vastustajalle tehdyt virheet: 27-15

Hyökkäyspisteet/ -prosentti
LeKi: 27/31%
KaVe: 30/38%

Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Lisää uutisia
Lempäälän Kisa ry
«  Elokuu   »
Kategoriat