LeKin ultimatejoukkueet varmistivat SM-finaalipaikkansa
UltimateJulkaistu: 16.09.2019 00.00

LeKin ultimatejoukkueet varmistivat SM-finaalipaikkansa

LeKin ja tamperelaisen UFO:n yhteisjoukkue Pirkanmaa United, tuttavallisemmin PirU, pelasi 7.-8. syyskuuta Tampereella Pirkkahallin nurmikentillä viimeisen, yllätysten täytteisen SM-osaturnauksen. Alkusarjassa PirU otti odotetusti selkeän voiton Turku Terrorista lukemin 15 - 7, mutta päivän ensimmäisen yllätyksen tarjosi PirUn seuraava ottelu espoolaisen Otson kakkosjoukkue Otso Polaria vastaan. PirU johti ottelua viimeisiin pisteisiin asti, mutta Polar onnistui puristamaan aivan ottelun lopussa katkomaalin, jolla joukkue myös voitti ottelun lukemin 14 - 13. Heti seuraava ottelu tarjosi kuitenkin balsamia pirkanmaalaisille, sillä edellisestä ottelusta sisuuntunut joukkue tyrmäsi yllättävän helposti espoolaisten ykkösjoukkue Otso Grizzlyn lukemin 11 - 15. Näin ollen lauantain ennakkoon odottamattomien tulosten vuoksi koko SM-sarjaa johtanut Otso Grizzly joutui heikon maalieronsa vuoksi tyytymään alkusarjan kolmanteen sijaan tippuen siten alempaan loppusarjaan. Tämä puolestaan tarkoitti sitä, että turnauksen toisen alkulohkon voittaneelle Helsingin Teamille avautui mahdollisuus tiputtaa Otso ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen ulkokauden SM-finaalista, mikä kuitenkin vaati helsinkiläisiltä sunnuntaisen välierän sekä turnausfinaalin voittoa.

Sunnuntaiaamuna PirU hoiti oman semifinaalinsa Vaasan Saintsia vastaan selkein lukemin 12 - 9 varmistaen samalla paikkansa kauden SM-finaalissa. Samanaikaisesti viereisellä kentällä käytiin koko viikonlopun kovinta taistelua, kun Team kohtasi omassa välierässään Otso Polarin, jonka harteilla lepäsi espoolaisten viimeinen mahdollisuus varmistaa oman seuransa ykkösjoukkueen SM-finaalipaikka. Joukkueet vaihtoivat pisteitä tasatahtiin, kunnes ottelun viimeisessä pisteessä Team onnistui kuin onnistuikin murtamaan Otson hyökkäyksen ja viimeistelemään oman vastahyökkäyksensä turvin loppulukemiksi 13 - 12. Osaturnauksen finaalissa kohtasivat näin ollen paikkansa SM-finaalissa jo varmistanut PirU sekä edelleen veitsi kurkulla pelannut Team. Ennakkoasetelma näkyikin ottelun alussa, kun otteluun erinomaisen latauksen kerännyt Team takoi nopeasti taululle 0 - 4 -johtoaseman pirkanmaalaisten vielä hakiessa parasta teräänsä. Tuota neljän maalin eroa PirU ei enää pystynytkään kuromaan umpeen, vaan joutui lopulta taipumaan helsinkiläisille lukemin 12 - 15. Tämä tarkoitti sitä, että joukkueet kohtaavat uudelleen SM-finaalissa 21. syyskuuta, jolloin PirU hakee varmasti revanssia nälkäisempänä kuin kauden aiemmissa kohtaamisissa.

U20-junioreiden viimeisessä SM-osaturnauksessa ei nähty yhtä suurta draamaa, vaan LeKi hoiti ensimmäiset ottelunsa varmaotteisesti voittaen Toijalan T.U.F.F.:n lukemin 12 - 3 ja sen jälkeen vihtiläisen ViRHeen kakkosjoukkueen peräti 15 - 1. Myös kolmas ottelu oli lempääläläisten näytöstä, kun Jyväskylän JSW joutui nöyrtymään LeKille numeroin 15 - 5. Näiden voittojen myötä LeKi U20 varmisti paikkansa koko SM-sarjan finaalissa, eikä joukkue enää päivän viimeisessä ottelussaan löytänyt parasta mahdollista lataustaan tulevaa finaalivastusta ViRHe 1:tä vastaan, vaan vihtiläiset marssivat suhteellisen helppoon 10-6 -voittoon.

Tämän kesän SM-finaalitapahtuma pelataan siis Jyväskylässä 21.9. Hippoksen nurmikentällä. Tapahtumassa nähdään jälleen lempääläisväriä, kun ensin U20-juniorifinaalissa klo 14.30 alkaen LeKi kohtaa ViRHe 1:n ja heti sen jälkeen miesten sarjan finaalissa klo 15.45 alkaen PirU lähtee puolustamaan viime vuoden mestaruuttaan Helsingin Teamia vastaan. Katso tapahtuman tarkemmat tiedot facebook-tapahtumasta: https://www.facebook.com/events/492446171531700/