Ideapark-juoksu 2019 siirretään lauantailta 25.5. sunnuntaille 26.5.
SeuraJulkaistu: 05.03.2019 00.00

Ideapark-juoksu 2019 siirretään lauantailta 25.5. sunnuntaille 26.5.

Vuoden 2019 Ideapark-juoksu joudutaan siirtämään lauantailta 25.5. sunnuntaille 26.5. Siirron taustalla on kauppakeskuksen tapahtuma-aikataulun muutos. Lempäälän Kisa ry sopi siirrosta ja uudesta päivämäärästä yhteisymmärryksessä Ideaparkin kanssa.

- Ideaparkille tarjoutui hieno tilaisuus olla tapahtumapaikkana Tangomaratonille, joka on suuren mittaluokan virallinen Tangomarkkinoiden karsintatapahtuma. Tätä tapahtumaa ei voida muun muassa televisiointisopimusten takia järjestää muulloin kuin Ideapark-juoksulle alun perin suunniteltuna päivänä. Jotta Ideapark-juoksu saa tarvitsemansa puitteet, päädyttiin siirtämään juoksu seuraavalle päivälle, kertoo Ideapark Lempäälän kauppakeskusjohtaja Visa Vainiola.

Kahden merkittävän Keskusaukiolle keskittyvän tapahtuman järjestäminen samana päivänä ei ole kauppakeskuksessa tarkoituksenmukaista. Yhden päivän siirrolla pyritään minimoimaan aiheutuva vaiva ja saadaan pidettyä tapahtuma-ajankohta keväässä.

Jo nyt ilmoittautuneille ilmoitetaan järjestäjän puolesta juoksupäivän siirrosta. Ilmoittautumisen voi perua, jos uusi juoksupäivä jo ilmoittautuneille ei siirron myötä ole mahdollinen. Ota yhteyttä sähköpostilla juoksu@leki.fi. Jo maksetun osallistumismaksun voi peruuntumistilanteessa saada takaisin lähettämällä maksutositteesta kopion samaan sähköpostiosoitteeseen.

Siirron myötä matkat, niiden reitit ja hinnasto eivät muutu. Juoksupäivän aikataulu pysyy lähes samana. Ainoa aikaistus on nuorten 3 kilometrin ja avusteisten 3 kilometrin matkan aloitusajan siirto 30 minuuttia myöhemmäksi. Matkat starttaavat kello 12.30.

Muut matkat alkavat alkuperäisen aikataulun mukaan. Puolimaraton ja joukkuepuolikas käynnistyvät kello 13. Kymmenen kilometrin matka ja sauvakävelysarjat sekä avusteisten kymppi käynnistävät kello 13.30.

Ideapark-juoksun järjestää Lempäälän Kisa ry yhteistyössä kauppakeskus Ideapark Lempäälän kanssa.

Lisätietoja Ideapark-juoksun siirrosta

Jenni Tamminen, Ideapark-juoksun kilpailunjohtaja
jenni.tamminen@leki.fi
Puh. 050-5051617