Kristan ottaessa olympiapronssia junnut kisasivat nimikkocupia Hakkarissa
7.2.2018 18:09 Uutiset / Jaoston pääsivusto

Kristan ottaessa olympiapronssia junnut kisasivat nimikkocupia Hakkarissa

Hakkarissa hiihdettiin lauantaina 10.2. Krista cupin osakilpailua samaan aikaan kun itse Krista Pärmäkoski hiihti pronssille Korean olympialaisissa. Cup on Hämeen hiihdon uutuus junioreille.

Toinen puoli Hakkarin kisoista oli kansalliset sarjoissa 18 - 70 vuotta. Kilpailijoita oli 30 seurasta yhteensä 185. Kilpailut toteutettiin tukevasti: Leki järjesti ja Oma Säästöpankki tuki.

Vapaan hiihtotavan kilpailuissa on aina paljon vauhtia, jolloin kilpailijoitten ja muitten hiihtelijöitten törmäys on mahdollista. Järjestäjien ennakkotiedotus latuvarsilla, netissä ja paikallislehdessä toimi. Kilpailujen aikaan laduilla näkyi oikeastaan vain kilpailijoita, joten kisaladuilla eitapahtunut minkäänlaisia kommelluksia. Kilpakäytössä olivat vain valaistut lähiladut eivätkä nekään kokonaan. Pitkille reiteille pääsi muita teitä tai varovasti valoladun reunaa.

KiIpailuissa käytiin voitoista ja palkintosijoista sekunttiotteluita, mutta nähtiin useita ylivoimaisia voittojakin. Miesten 10 kilometrillä järjestäjä LeKi:n kasvatti Jussi Salo näytti, että yhdistetyn miehen suksi kulkee. Hän oli Ilmajoen Karri Hakalan kanssa jaetulla kakkossijalla vain 18 sekunttia Tampereen Yrityksen Otto Ruususesta.

Naisten vitosen voittanut Ikaalisten Urheilijoitten Maaret Pajunoja tempoi 44 sekunnin eron toiseen, LeKi:n Sanni Alataloon. 20 -vuotiaiden sarjan voitti Viialan Virin Klaara Leponiemi puolen minuutin kaulalla kakkoseen. Aika olisi riittänyt yleisen sarjan kakkossijaan. Kaatunut lekiläinen Veera Tahvanainen oli 18 -vuotiaitten 3.

Aina varma kisalainen Arto Hakala voitti 45 -vuotiaitten vitosen minuutilla. Seurakaveri Samuli Kivistö oli 35 -vuotiaissa toinen. Ylöjärven Urheilijoitten Lasse Lehtisyjä veti reilun minuutin kaulan.

Nuorten sarjavoittajat Kankaantaan Kisasta olivat ylivoimaisia. Jaska Lius voitti 18 -vuotiaissaHämeenlinnan kaksosia Vähävihuja noin 1.20.LeKin Eetu Tolvanen jatkoi kehityskulkuaan: nyt 4.Sarjan M20 Lari Laine tykitti voittomarginaaliksi 2.20. Molemmat voittajat ovat maan kärkikaartia.

16 -vuotiaiden Krista cupin vitosella lekiläinen Samuel Suoniemi hiihti mukavasti viidenneksi ollen paras seuran omasta poikaporukasta. Sijoituksellisesti parhaita Krista cupin lekiläissuorituksia olivat:

kymppivuotiaissa Aapeli Karislahti 2. ja Aada Ylilehto 4., 12 -vuotiaissa Antti Urvanta ja Iina Niemelä 4. Tyttöjen kisassa oli osallistujia eniten, 20.

AK


   
Lisää uutisia
Lempäälän Kisa ry
«  Helmikuu   »
Kategoriat