LeKin juniorit tarrasivat kiinni SM-finaalipaikkaan
UltimateJulkaistu: 26.08.2019 00.00

LeKin juniorit tarrasivat kiinni SM-finaalipaikkaan

Ultimaten alle 20-vuotiaiden SM-sarja jatkui 24.8. Tampereen Pirkkahallin kentillä toisen SM-osaturnauksen muodossa. Kuten kauden avausturnauksessa, tälläkin kertaa mukana oli kaikkiaan viisi joukkuetta. LeKi lähti turnaukseen tiiviillä, pääpiirteittäin samalla joukkueella kuin kesäkuussa käytyyn ensimmäiseen osaturnaukseen.

Lempääläläisten ensimmäinen ottelu toijalalaista T.U.F.F: ia vastaan alkoi LeKin kannalta erinomaisesti joukkueen karattua nopeasti 4­-1 -johtoon. Kisan paikkapuolustus puri hyvin ja joukkue saikin useita katkoja ottelussa. Kun joukkue lisäksi onnistui koko turnauksen pistepörssin voittaneen Teemu Virtasen johdolla purkamaan toijalalaisten paikkapuolustusta tehokkaasti, komeilivat pelin päättyessä tulostaululla LeKin voittolukemat 11-6.

Toisessa ottelussaan lempääläläiset saivat vastaansa vihtiläisen ViRHeen kakkosjoukkueen, joka koostui selvästi LeKin pelaajia nuoremmista ja kokemattomammista pelaajista. Kisa lähti otteluun selkeänä ennakkosuosikkina ja myös lunasti odotukset selkeällä 15-2 -voitolla.

Kolmannessa ottelussa vastus kuitenkin koveni huomattavasti, kun LeKi sai vastaansa ensimmäisen SM-osaturnauksen voittaneen ViRHeen ykkösjoukkueen. Lempääläläiset aloittivat pelin jälleen tehokkaasti päästen jo 4-2 -johtoon, jonka jälkeen vihtiläiset kuitenkin saivat omasta pelistään kiinni onnistuen lopulta kääntämään ensimmäisen puoliajan edukseen niukasti 6-5. Puoliajan jälkeen ViRHe onnistui omalla hyökkäysvuorollaan kasvattamaan johtonsa kahteen pisteeseen ja peliajan päätyttyä kyseisen pisteen aikana, muodostui ottelun pistekatoksi 8. LeKi lähti kuromaan eroa umpeen kärsivällisesti piste kerrallaan onnistuen ensin omassa hyökkäysvuorossaan ja tasoitettuaan sitten ottelun katkaisemalla ViRHeen hyökkäyksen ja rankaistuaan vihtiläisiä vastahyökkäyksestä onnistuneesti. Huikean nousun kruunasi toinen peräkkäinen katkomaali ottelun ratkaisupisteessä, jonka turvin LeKi nousi tässäkin ottelussa voittoon lukemin 8-7.

Turnauksen viimeisessä ottelussaan LeKi kohtasi jyväskyläläisen JSW:n, jonka pääosin U17-ikäisistä pelaajista koostunut joukkue piti hieman yllättäen ottelun pitkään tasaisena, eikä vähiten jyväskyläläisten riveissä pelanneiden lempääläläisveljesten Aatos ja Aaron Nagyn ansiosta. Lopulta LeKin pelaajat kuitenkin pystyivät nousemaan omalle tasolleen ottaen turnauksen viimeisestäkin ottelustaan suhteellisen selvän 12-5 -voiton.

SM-osaturnausvoitto ja ViRHeen ykkösjoukkueen jääminen hieman yllättäen myös T.U.F.F.:n taakse nostivat samalla LeKin myös SM-sarjan kokonaispistetilanteen kärkipaikalle ja näin vahvimmin kiinni syyskuussa pelattavaan SM-finaaliin. Finaalipaikan varmistamiseksi LeKille riittää kauden kolmannessa osaturnauksessa sijoittuminen kahden parhaan joukkoon.

LeKi U20 juniorit 24.8.2019