Kisamenestystä LeKiläisille
PainonnostoJulkaistu: 24.10.2019 00.00

Kisamenestystä LeKiläisille

Lempäälän Kisan Emma Gleisner kilpaili tiistaina 22.10.2019 Romaniassa alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa sarjassa 71 kiloa. Kolmansiin arvokilpailuihinsa osallistuva urheilija lähti kohentamaan edellisen vuoden sijoitusta, kun kovassa kisassa Puolassa Emma sijoittui kahdeksanneksi. Emma onnistui tavoitteissaan upeasti sijoittuessaan kuudenneksi tuloksella 84+105 kiloa. Tulos oli peräti 13 kiloa viime vuoden EM-kisatulosta parempi.

Lempäälän Kisan painonnostajia kilpaili lauantaina 19.10 myös kotimaassa. Iiris Savolainen ja Ida Harmaala kutsuttiin Poriin Junior Cupin loppuotteluun. Ida (kuva alla) teki huikeat henkilökohtaiset ennätystuloksensa 64 kg (29+35) ja sijoittui vuoden 2019 Junior cupin alle 12-vuotiaiden sarjassa jaetulle pronssille. Valitettavasti Iiris ei ottanut osaa kilpailuun sairastumisen vuoksi.

Teea Jaskari (kuva alla) puolestaan vieraili Alahärmän kansallisissa kisoissa. Teea paransi yhteistulostaan 89 kiloon (40+49) ja voitti alle 15-vuotiaiden sarjassa kultaa.