Hakkarissa vauhdikas hiihtokauden avauskisa
HiihtoJulkaistu: 03.12.2018 00.00

Hakkarissa vauhdikas hiihtokauden avauskisa

Eteläisimmän Suomen kilpahiihtokausi avattiin tänäkin vuonna Lempäälän Hakkarissa 1.12. Kiilto -tykkilumihiihtoihin kerääntyi noin 35 seurasta liki puolitoistasataa hiihtäjää. Hiihtotapana oli vapaa.

Lekiläisiä oli mukana 16, joista vain yleisen sarjan kolmoseksi kiitänyt Oona Kettunen oli ennen Hakkaria ehtinyt kisailla pohjoisen isoissa kilpailuissa.

Sekä keli että latu olivat kunnollisia, palkinnot tuttuun tapaan hyviä ja järjestelyt pelasivat nekin pysäköintiä myöten hyvin.

Palkinnot jakoivat maakuntaviestissäkin Lempäälän Kisaa edustanut kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja Juha Kuisma sekä Kiilto Oyn hiihtävä toimitusjohtaja Anssi Asikainen.

Koska käytettävissä oli vain rapian kilometrin pituinen hiihtorata, niin kilpailu kesti palkintojenjakoineen nelisen tuntia. Keskivaiheilla pidettiin puolen tunnin tauko, jotta kilpailijat pääsivät verryttelemään ladulle.

Edellisvuosista poiketen lähtö- ja maalisuora oli ja on koko talven uudessa paikassa ns. hiekkakentän reunassa. Toissatalven Hopeasompafinaaleissa koko hiekkakenttä oli lumetettuna hiihtostadionina. Urheilukentän peruskorjaus ja täyssulku aiheutti sen, että hiihtäjien sosiaalitiloja oli neljässä eri rakennuksessa: jäähalli, viipalekoulu, liikuntahalli sekä kentän reunalle tuotu parakki.

Yhtä lukuunottamatta kaikissa sarjoissa 8-16 v oli kisalaisia ja menestystäkin. Kilpailujen ainoa lekiläisvoitto tuli 45 -sarjan Arto Hakalalle. Vitosella marginaalia kertyi vain 6,6 sekunttia, siis kuitenkin. M20:n Eetu Tolvanen ei pelkää menestymistä - nyt 2. kovien nuorukaisten kympillä.

M40:ssä tasokas lekiläiskaksikko Markus Välimäki ja Esa Seppä kävivät lujan taiston voitosta. Markus voitti niukasti. Lähdössä seurakaverit paiskoivat naureskellen kättä. Lopussakin paiskasivat, mutta eivät jaksaneet naureskella.

Leenan suunta mc - karkelot

Leena Nurmi voitti 1.12. Rukalla vapaalla käydyn sprintin. Hiihtoliitto oli tarkoittanut kilpailun katsastukseksi maailman cupin kilpailuihin, joihin lekiläinen todennäköisesti myös nimetään. Ensimmäiset kaksi mahdollisuutta olisivat jo joulukuussa. Leena ja valmentaja kuitenkin pohtivat cup -kiertueen järkevää aloitusajankohtaa. Seuraavana päivänä hiihdetyllä vapaan runsaslukuisalla kympillä Leena oli 13.


Oona Kettunen runttasi siltanousua lujasti kohti kolmossijaa.


Eetu Tolvanen ei hötkyillyt ennen M20 sarjan starttia.


LeKi:n kova kaksikko Esa ”Hassuhiihtäjä” Seppä (vas.) ja ”Duracell” Markus Välimäki tsemppasivat toisiaan ennen strttia. Maalissa läpsyt olivat sattuneesta syystä hillitympiä.


Lempäälän kunnanvaltuuston mustatakkinen vpj Juha Kuisma sekä Kiilto Oy:n toimitusjohtaja Anssi Asikainen hoitivat arvokkaasti palkintojenjaot. Vuorossa naiset.

Kuvasatoa kisoista: