Krista Cup hiihdättänyt nuoria uudellakin tavalla
HiihtoJulkaistu: 12.02.2020 00.00

Krista Cup hiihdättänyt nuoria uudellakin tavalla

Lempäälän Kisan nuoriso ahkeroi suksilla viikonvaihteessa menestyksekkäästi 8.-9. helmikuuta - ja sitä ennenkin. Lumettomuus, siis kilpailujen peruuntumiset ovat heikentäneet menestysmahdollisuuksia.

Lauantaina Ylöjärven Ryhti järjesti Tampereen Kaupin tykkilumiradalla Krista Cupiin kuuluvat sprintit, joissa kiisteltiin samalla Hämeen hiihtopiirin mestaruuksista.

”Jaguaarisprintit” toteutettiin kapeahkolle paanalle mahtuvalla formula -mallilla, jota tapaa nähtiin ensimmäisen kerran Hämeessä Lempäälän Hakkarissa joulun alla. Siinä ei lähdetä monta rinnan vaan jokainen hiihtää ensin erissä itselleen yhteisaikoja, joiden mukaan ryhmitellään esimerkiksi neljän hiihtäjän finaalieriin. Kukin lähtee formulamallisesti omasta ruudustaan eikä kenenkään kilpailu katkea erävaheeseen.

Hiihtoliiton ideoima malli on tämän talven uutuus. Tammikuisissa Tampereen Pyrinnön formula -sprinteissä radalla oli uutuutena vauhdillisia taitopätkiä: pujottelua, ympyrä, pikkuhyppyri. Myös LeKin junnut tutustuivat latucrossiin alkutalvesta Vuokatin yläkoululeirityksessä. Se on alle 14 -vuotiaden sarjoissa Hopeasomman finaaleissa.

Kisat luonnonlumiladulla!

Sunnuntaina päästiin Kangasalan Kyötikkälän harjulla 2,5 kilometrin luonnonlumiladulle. Järjestävä seura Kangasalan Kisa oli keräillyt lunta maastosta, urheilukentän reunoilta, katoilta... Perinteisen ladut kestivät hyvin kilpailun. Sääli, että vaivalla tehdyt ladut saivat heti maanantaina vesiryöpyn päälleen.

Myös Kangasalan kilpailu oli osa Krista Cupia, jonka tukijana toimii Krista Pärmäkoski tiimeineen. Kangasalan kilpailu oli sarjan neljäs. Siiihen mennessä cupiin oli osallistunut yli 300 junnua sarjoissa 8-16 vuotta. Cupiin kuuluu kuusi osakilpailua. Krista jakaa päätöskilpailussa palkinnot.

LeKillä taistelupareja

LeKin pojissa kehkeytyi Kaupissa ja Kangasalla tiukkoja taistelupareja. 16 -vuotiaitten sarjan voitti Kaupissa Juho Keskinen alle sekunnin erolla seurakaveriinsa Roope Niskaseen. Seuraavana päivänä Kangasalan vitosen voitti Roope ja Juho oli toinen - eroa nyt alle kaksi sekunttia.

Samaa seurameininkiä oli sarjassa M14. Otso Luodeslampi ja Antti Urvanta ovat kisailleet tasapäisesti pitkin talvea. Kaupin sprintissä Otso oli toinen ja Antti kolmas vain muutaman suksen mitan jääneenä. Kangasalan perinteisellä vitosellakin järjestys oli sama: Otso 3. ja Antti 6. Eroa oli vähän ja osallistujia runsaasti. Oliver Kaikkonen oli 8.

12 -vuotiaissa nopein Kaupin jaguaari oli LeKin Joonas Kolehmainen, toisena Aapeli Karislahti ja vitosena Joona Kivistö. Sununtain yhdistetyn kisojen takia Aapeli ei päässyt yrittämään Kangasalla revanssia Joonaksesta, joka voittikin kilpailun.

Tyttöjen puolella Kaupin sprinteissä lekiläisistä parhaiten sijoittuivat Aada Ylilehto ja Ella Noora Haapalehto. Aada oli N12 sarjan kakkonen, Ella Noora N16 :n kolmonen ja Oona Kaikkonen yhdeksäs. Siinä sarjassa finaalimatkana oli 1,5 kilometriä. Emilia Ylilehdon sijoitus oli 9. Osallistujia oli tässäkin sarjassa mukavasti.

Tosi jaguaari

Yleisen sarjan nopein ”jaguaari” Kaupin metsässä oli LeKin Esa Seppä. Hänen lisäkseen LeKistä oli latuhommissa vain yksi aikuinen: hiihtojaoston pj. Pekka Lampén teknisenä valvojana (TD). Virallisen TD:n tehtävä on valvoa, että kisaladut ovat kunnossa ja kilpailut kokonaisuudessaan viedään läpi urheilullisesti oikein. Kangasalan kilpailuissa sununtaina TD:nä oli nuorisohiihtoa vetävä Heidi Haapalehto.

Kangasalan perinteisen matkoilla sunnuntaina tyttäret paransivat sijoituksia vielä pykälälällä Kaupin sprinteistä. Aada Ylilehto (N12) jo voitti ja Ella Noora Haapalehto (N16) oli vitosella toinen. Oona Kaikkonen hiihti hyvin vitoseksi. Kaksikon menoa kuvaa, että ”Ellis” olisi voittanut 18 -vuotiaissa ja Oona ollut 4.

M18: n kympillä Atte Urvanta oli 3. ja Samuli Jalonen 4. Osallistujia oli 12.

15 -vuotias Otto Urvanta pokkasi voittopalkinnon Para cupin sarjassa M20.

Teksti ja kuvat Antero Korhonen


Antti Urvanta (vas) ja Otso Luodeslampi kisaavat tasapäisesti 14 -sarjassa. Kaupin Jaguaari -sprinteissä Otso oli toinen, Antti kolmas - ja molemmille kaulaan kaksi palkintoa koska hiihdettiin myös piirinmestaruudesta. Keskellä voitosta voittoon rientänyt Teiskon Urheilijoitten Johannes Alarotu.


Kaupissa heti starttikurvin jälkeinen nyppylä kysyi jaguaarimaista loikkataitoa. Hulmuavatukkainen Oona Kaikkonen ja Ella Noora Haapalehto osasivat.

Joonas Koskinen voitti Kaupissa - taas.


16 -sarjan Roope Niskanen (edessä) ja Juho Keskinen takanaan starttasivaat finaaliin ruuduistaan voittomielellä. Kaupin pitkässä loppulaskussa Juho peesasi niukasti Roopen ohi ykköseksi. Maalissa kaverit olivat hyvillään kaksoisoitosta.


Palkintopallille kiipesi kaksi kovaa lekiläistä jaguaaria, Roope vasemmalla ja Juho ylimpänä.


Aikamiesjaguaaari Esa Seppä ampaisi finaaliin ensimmäisestä ruudusta huolehtien siitä, että LeKi:n värit näkyivät palkintopallilla tässäkin sarjassa.