Sanni Kontiolahdella ja junnut Salppurilla
HiihtoJulkaistu: 18.02.2020 00.00

Sanni Kontiolahdella ja junnut Salppurilla

Sannilla hieno kauden avaus

Talven ensimmäinen kilpahiihto - ja heti kahdeksanneksi SM -kilpailuissa! Semmoisen yllärin järjesti itselleen ja seuralle Sanni Alatalo Kontiolahdella 16.2.

Sannin sarjana on N23 ja matkana oli 20 km vapaalla. Kisan kaksi eka sijaa ottivat mc -cupiakin hiihtäneet Vilma Nissinen ja Anita Korva. Kolmosella Emmi Lämsälläkin on SM -mitaleja kuten myös Sannilla.

Erikoiseksi saavutuksentekee se, että Kontiolahden kilpailu oli Sannille kilpakauden avaus. Marraskuussa tullut nivusvamma esti joksikin aikaa kaiken harjoittelun ja suksille hän pääsi vasta tammikuussa. Liikunnanohjaajaksi Rovaniemellä opiskelevasaattoi vain ihailla marras-joulukuussa Ounasvaaran latuja.

- Olen vedellyt erään kaverin kanssa kilpailunomaisia vetoja Ounasvaaralla ja laittanut yksinkin itseni ahtaalle, kertoo Sanni vajaasta valmistautumisestaan SM -hiihtoihin -Mutta vielä on Sm -kisojakin edessä…

Vapaan sprintisssä Sanni oli 22. M17:n 20 kilometrillä Atte Urvanta oli 45.

Kisalaisia ”Salppurilla”

Lempäälän Kisan hiihtäjät valloittivat Salpausselkää viikonvaihteessa. Aino-Kaisa Saarisen valloituksista onkin kulnut jokunen vuosi.

Kyse oli oli junioreille kehitetystä Minisalppurista. Se jouduttiin järjestämään 2,5 kilometrin mittaisella yllättävän valkealla tykkilumiladulla, jossa oli maailmancupin vaikeutta.

LeKin iskuryhmä menestyi perinteisen kisoissa hyvin:

Sarjassa M16Roope Niskanen 4. ja Juho Keskinen 6., N15 Ella Noora Haapalehto 1., M14Antti Urvanta 8.,M12 Aapeli Karislahti 2.,M10 Saku Repo 9.


AK