Kesä meni pesistellessä
SeuraJulkaistu: 28.08.2017 00.00

Kesä meni pesistellessä

Kesä 2017 oli harvinainen pesäpallokesä Lempäälässä. Pesäpallo lajina on ollut paikallisesti melko alamaissa useamman vuosikymmenen. Muutaman viime vuoden aikana pöhinä lajin parissa on kuitenkin lisääntynyt. Tänäkin kesänä Hakkarin hiekalla pöllysi hiekka useasti pesistelijöiden toimesta.

Kesällä oli niin aikuisten pesishöntsää kuin lasten pesiskouluakin. Pesishöntsää pelailtiin kerran viikossa maanantaisin parin tunnin ajan. Tavoitteena oli rennosti pelailla ja palautella muistisoluista, miten kansallispeli kulkee. Parhaimmillaan pelaajia oli lähes 30, keskimääräisesti noin 15.

Kesäkuun lopulta aikuispelaajia kävi kentällä aina elokuun loppuun asti.

Lasten pesiskoulu oli upea kahdeksan kerran rypistys keskikesällä. Kerran viikkoon iso katras ala-asteikäisiä lapsia oppi lajin saloja.

Viimeisenä kertana oli oikein huippupelit, kun paikalle saatiin perusvarusteiden lisäksi kypärät ja merkkiviuhka!