LeKin lentismiehet välierissä - Hakkarissa pelataan la 17.3.
9.3.2018 16:56 Uutiset / Seuran pääsivusto

LeKin lentismiehet välierissä - Hakkarissa pelataan la 17.3.

Lempäälän Kisan miesten lentopallojoukkue selvitti tiensä 1-sarjassa jo neljän parhaan joukkoon eli välieriin. Maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava Kisa pelaa nyt neljättä kauttaan 1-sarjaa, ja on kolmesti edennyt vähintään välieriin, parhaimmillaan finaaliin ja liigakarsintoihin 2015-16-kaudella.

Puolivälierissä Kisa pudotti Karhulan Veikot. LeKi voitti kotipelinsä Hakkarissa 3-0, joten vieraspelistä riitti vain yksi erävoitto, koska erävoitot kahden pelin jälkeen ratkaisivat voittajan. LeKi voittikin heti avauserän, joten välieräpaikka oli sillä selvä.

Välierissä vastaan tulee runkosarjan voittaja Karelian Hurmos Joensuusta. Vastus on kovin mahdollinen, Hurmos voitti LeKiä vastaan molemmat runkosajan pelit 3-1, ja haluaa nousta Mestaruusliigaan kauden päätteeksi. LeKi lähtee tosissaan haastamaan Hurmosta, ja mahdollisuudet suosikin pudottamiseen ovat olemassa. KaVe-sarja osoitti, että LeKi on löytänyt parhaan vireensä oikeaan aikaan, ja kaikki on mahdollista.

Hakkarissa nähdään välierähuumaa lauantaina 17. maaliskuuta, kun klo. 17 alkavassa toisessa välieräottelussa joukkueet kohtaavat.

Tässä otteluohjelma välieräsarjaan:

Su 11.3. Hurmos–LeKi, Joensuun Urheilutalo, klo. 14
La 17.3. LeKi–Hurmos, Hakkarin liikuntahalli, klo. 17
Tarvittaessa:
Su 18.3. Hurmos–LeKi Joensuun Urheikutalo, klo. 17.30

Finaaliin edetään kahdella otteluvoitolla. Jos voitot ovat kahden pelin jälkeen 1-1, pelataan kolmas peli Joensuussa, ja sen voittaja etenee finaaleihin. Tarkempia raportteja ja ennakoita voit lukea LeKin miesten sivuilta TÄÄLTÄ



   
Lisää uutisia
Lempäälän Kisa ry
«  Joulukuu   »
Kategoriat