Tule näytteilleasettajaksi Harrastusmessuille
27.6.2019 15:00 Uutiset / Seuran pääsivusto

Tule harrastusmessuille näytteilleasettajaksi!


MITÄ, MISSÄ, MILLOIN?

•Harrastusmessut Ideaparkissa 24.-25.8. klo 14-18.

•Harrastuskenttä on laaja, joten mukaan toimintaansa esittelemään ovat tervetulleita ihan kaikki. Toiselle mieleistä on jousiammunta ja toiselle taas virkkaaminen.

•Osallistuminen on maksutonta yleisölle ja näytteilleasettajille.

•Esittelypisteesi voi olla myös toiminnallinen: askartelupiste, kuivamelontaa jne.

MIKSI MUKAAN?

•Harrastustoimintaan osallistuminen parantaa ihmisten kokonaisvaltaista hyvinvointia, tarjoilee onnistumisen tunteita, mahdollistaa uusiensosiaalisten kontaktien syntymistä ja paljon muuta. Siksi sinunkin on tärkeää olla mukana kertomassa millaista toimintaa juuri sinulla on tarjota!

•Toiminnallisilla esittelypisteillä pystyy tutustumaan eri lajeihin myös itse kokeilemalla.

•Harrastusmessujen tavoitteena on, että messuvieras löytää uuden harrastuksen ja harrastustoimintaa järjestävät tahot uusia jäseniä/asiakkaita.

MITEN MUKAAN?

•Ilmoittaudu mukaan täyttämällä alla oleva sähköinen ilmoittautumislomake.

•Toimisto on suljettuna heinäkuun ajan. Luemme sähköpostia satunnaisesti. Ilmoittautumislomakkeella on varattuna kohta kysymyksille, joihin vastailemme 5.8. alkaen. Kiireellisissä asioissa voit ottaa yhteyttä soittamalla Jenni Tammiselle 050-5051617 tai Jenni Parviselle 045-78732909.

•Tapahtuman järjestämisestä vastaa Lempäälän Kisa.

(Jos oheinen ilmoittautumislomake ei näy, pääset suoraan ilmoittautumaan myös täältä)


   
Lisää uutisia
Lempäälän Kisa ry
«  Lokakuu   »
Kategoriat